Kaukokaupankäynti

12278857_10153644822215661_6545489609060493938_n

Kierikistä kesällä 2015 löytynyt meripihkariipus.

Asbesti

Asbesti on ominaista kierikinkeramiikan sekoiteainetta, jonka avulla saviastioihin käytetystä savesta on saatu vahvempaa. Asbestia esiintyy Simojoen suulla, Oulujärven itäpuolella ja Kiantajärven itäpuolella luonnonkallioissa. Näiltä alueilta sitä on louhittu ja tuotu Kierikkiin ja sitä on käytetty keramiikan sekoiteaineena.

Piikivi

Piikiveä on käytetty työkalujen valmistukseen. Piikiveä ei esiinny Suomen maaperässä luonnollisesti. Sitäkin on jouduttu tuomaan kaukaa. Lähimmät piiesiintymät ovat idässä, Äänisen koillis-, itä-, ja kaakkoispuolella. Tanskan alueella on myös piiesiintymiä ja ilmeisti sieltäkin asti on piitä kantautunut kierikkiin. On todennäköistä, että kauppaa on käyty ainoastaan valmiilla esineillä. Raaka-ainekappaleita, piinoduleita, ei ole ollut kannattavaa tuoda niiden painon ja esineitä valmistettaessa tapahtuvan materiaalin hukkamäärän vuoksi.

 

13900_10152581922490661_6102062836401494214_n

Kierikistä löytynyt meripihkahelmen kappale.

Meripihka

Meripihkaa on Kierikin alueelta löydetty harvinaisen paljon. Alue on meripihkalöytöjen määrän mukaan yksi rikkaimmista Skandinavian alueella. Tästä materiaalista ei voida sanoa varmasti, ovatko valmiit esineet kaukaa tuotuja, mutta nappeja, helmiä ja riipuksia lienee valmistettu Kierikissä. Lähimmät meripihkaesiintymät ovat Liettuan, Kaliningradin ja Puolan rannikoilla Veikselinhaffin ja Kuurinhaffin alueilla, joten Kierikkiin meripihka on tuotu tai haettu hyvin kaukaa.

Millä on käyty kauppaa?

On todennäköistä, että Kierikin alueelta kauppaa on käyty lähinnä turkiksilla ja traanilla. Traani on hylkeen rasvaa, joka on ravitsevaa ja siitä voidaan sitä kuumennettaessa valmistaa öljyä.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s