Pelin maailma

Paltamosta löydetty talkkimagnesiittivuolukivestä valmistettu karhunpääesine.

Missä kynnet leivottiin, kämmenet taputeltiin? Tuol on ohto synnytelty, Karhun poika kasvateltu, Otavitten olkapäillä, Seihteen tähtien selällä.

Suomen kivikaudella, noin 5500 vuotta sitten, Iijoen suistossa Kierikissä oli kylä. Myöhäiskivikauden lämmin ilmasto puhalteli pohjan perukoilla lämpimämmin kuin nykyisin. Jokivarret olivat hyviä paikkoja asua, kulkuyhteydet olivat hyvät ja ruokaakin riittämiin.

Kierikin kylän arkisen elämän olemme luoneet arkeologisten löytöjen pohjalta, mutta maailmankuvauksessa on kulttuuristen asioiden suhteen otettu taiteellisia vapauksia. Nykyisin elävien metsästäjä-keräilijä-kansojen kulttuuriperinnettä, sukulaisuusjärjestelmiä ja ajatusmalleja on käytetty hyväksi, samoin kuin kansanomaisia suomalaisia uskomuksia ja tarinoita.

Tarkempaa tietoa kivikauden elämästä, töistä, työkaluista, ruuasta jne. löydät pelin kotisivujen muista osioista.

Asukkaista

Kierikin kylässä on asukkaita reilusti enemmän kuin pelissämme pelaajia. Asukkaita on miehet, naiset ja lapset mukaanlukien noin 120. Tällä hetkellä suurin osa asukkaista on poissa. Kykenevät metsästäjät, niin miehet kuin naisetkin, ovat peuranajossa lähimailla, joen toisella puolella ja vähän siitä etelämpänä, noin päivämatkan päässä. Kylän lapset taas muutamine saattajineen (lähinnä vanhemmat lapset ja valitut äidit) ovat saattamassa kylän pienimmäisiä vierailulle lähikyliin. Poissa on vain yksi suku, Käet, joka asettuisi jonnekin haukkojen ja pääskyjen välille. Kaikki poistuneet ovat samoista suvuista, mutta eri perheistä, siis serkkuja, pikkuserkkuja, enoja, tätejä ja niin edelleen. Pelinjohto ei halunnut ruveta keksimään 120 henkilölle nimeä jotka pelaajien pitäisi muistaa, joten toivomme, että tämä ei liikaa haittaa eläytymistä. Voitte vapaasti keksiä tällaisia sukulaisia ja heille nimiä, mikäli haluatte heistä tarinoida iltanuotiolla.

Kynnet

Kynnet kuvaavat kylän ihmisten vaiheita henkimaailmasta tämänpuoleisen kautta takaisin henkien pariin ja samalla ihmisen yhteyttä karhuun, kaikkien kyläläisten yhteiseen kantaemoon ja kantaenoon. Kuten ihmisellä on viisi sormea, karhulla on viisi kynttä ja ihmisen hengellä on viisi paikkaa.

Ensimmäinen kynsi kuvaa ihmisen paikkaa henkimaailmassa, vielä syntymättömänä tai jo kuolleena.

Toinen kynsi saavutetaan, kun lapsi syntyy. Lapsi on vielä puoliksi osa henkimaailmaa, kunnes alkaa puhua.

Kolmannelle kynnelle ihminen pääsee, kun hän sanoo ensimmäisen sanansa. Silloin hänelle annetaan lapsinimi säätilan mukaan, sillä säätilat, kuten lapsinimetkin, ovat vaihtuvia.

Neljännen kynnen saavuttaa, kun aikuistuu ja ottaa aikuisnimen, saa oman asemansa yhteisössä täysivaltaisena.

Viidennellä kynnellä on hän, joka elää riittävän pitkään. Monet eivät siihen asti jaksa, suuri osa jatkaa henkimaailmaan jo sitä ennen, ja palaa ensimmäiselle kynnelle. Niitä harvoja, jotka saavuttavat viidennen kynnen, kunnioitetaan heidän elämänviisautensa ja ikänsä vuoksi.

Asumisesta ja arjesta

Yhdessä pitkätalon huoneessa yöpyy kerrallaan noin kymmenen henkeä. Ihmiset yöpyvät talossa siellä, mikä milloinkin tuntuu sopivimmalta. Useimmiten ihmisillä on kuitenkin vakituiset nukkumapaikat ja myös nukkumakumppanit, mutta kukaan ei pahastu, jos omaa nukkumapaikkaa käytetään silloin, kun itse lähtee vaikkapa matkalle. Talvella ihmiset nukkuvat lähekkäin, kesällä kauniilla ilmalla ei välttämättä nukuta talossa ollenkaan. Varsinkin lapset yöpyvät milloin kenenkin tädin tai enon kainalossa äitinsä kainalon lisäksi.

Ruokaa tehdään yhdessä tai erikseen sen mukaan, miten aineksia on tarjolla, ja ketkä ovat kylässä tiettynä hetkenä. Äidit, tädit ja enot huolehtivat lasten ruokkimisesta, mutta ketään ei jätetä nälkäiseksi. Osa tehtäviä, kuten rakennusten ja liistekatiskojen rakentaminen ja tyhjentäminen, puiden kaataminen, hylkeenpyynti ja peuranajo ovat töitä, jotka vaativat koko kylän yhteistä ponnistusta. Osa taas, kuten ruoan ja polttopuiden keräily, ansastus, onkiminen, pikkuriistan metsästys, tulen valvonta ja veden kantaminen, on jokapäiväistä työtä, jota jokaisen on tehtävä joskus, ja jota jokainen pienimpiä lapsia lukuun ottamatta osaa tehdä ilman erityistä järjestelyä. Silti näissä töissä joillain on erityisiä lahjoja. Erityisen etevä ansastaja tai kalastaja voi harjoittaa parasta osaamistaan päätoimisesti.

On myös enemmän erikoistumista vaativia töitä, kuten kivityökalujen teko, saviastioiden valmistus, musisointi, henkimaailman tuntemus, kauppaturkisten muokkaaminen ja ruuhien rakentaminen. Näitä erikoistaitoja saatetaan käydä opiskelemassa naapurikylissä saakka. Tämä ei silti tarkoita, etteikö jokaisen olisi hyvä osata kaikkia taitoja jonkin verran, jos ruumis ja kyvyt sille vain antavat myöten.

Kierikin kylässä kaikkien panosta tarvitaan, jotta kylä säilyy. Lapset oppivat tärkeät perustaidot, kuten metsästyksen ja keräilyn jo nuorena, mutta erikoistaitojen kokeileminen ja opettelu kestää pitempään. Kaikkien odotetaan osallistuvan ruuan hankintaan ja keräämiseen talvea varten.

Sukulaisuudesta

Sukulaisuus määritellään äidin kautta, koska äitilinja on selkeästi seurattavissa. Miehen biologinen rooli lapsen synnyssä on epävarma, jonka vuoksi isyyden käsitettä ei ole olemassa. Lapsen läheisin miespuolinen sukulainen on eno, jolla on tärkeä rooli lapsen elämässä. Tärkeitä aikuisia ovat lisäksi myös äidin läheisin kumppani tai kumppanit, sukupuolesta riippumatta.

Perhekäsitys poikkeaa nykykäsityksestä. Perheen muodostavat ensisijaisesti äiti, hänen lapsensa sekä äidin sisarukset omine lapsineen. Lapsi on sitä rikkaampi, mitä enemmän hänellä on tätejä ja enoja: mitä enemmän on sukulaisia, sitä paremmat mahdollisuudet on saada perinnöksi erilaisia tietoja ja taitoja. Rikkaus tulee myös käytännöstä: Mitä enemmän lapsella on tätejä, sitä enemmän on imettäjiä, jos äidin maito ehtyy, ja suoria elättäjiä lapsikatraalle, jos yksinäinen äiti kuolee lapsivuoteeseen.

Äidinmaito ja veri ovat vahvoja siteitä. Äidin veri yhdistää hänet synnytyksessä lapseen ja tämän sisaruksiin. Kuten saman naisen synnyttämät, myös saman naisen imettämät lapset katsotaan sisaruksiksi toisilleen, eikä veri- tai maitosisarusten ole sopivaa harrastaa seksiä keskenään. Niinpä serkukset, usein myös tätiensä imettämät, ovat hyvin läheisiä sukulaisia keskenään. Jotta sukulinjat eivät sotkeutuisi, muiden kuin sisarusten lasten imettäminen on harvinaista. Hätätilanteessa tämä on kuitenkin mahdollista, mutta luo sukulaisuussiteen.

Verisiteen voi myös solmia: esimerkiksi jonkin koettelemuksen yhdessä kokeneet ihmiset voivat tulla niin läheisiksi, että he “vaihtavat verta” ja kutsuvat toisiaan sisaruksiksi sen jälkeen.

Miehen suku jatkuu sisarten lasten kautta. Enojen vastuulla on henkisen perinnön kuten suvun laulujen ja taikojen jakaminen lapsille. Jokaisella suvulla on omat rytminsä ja laulunsa, ja niin kauan kuin ne muistetaan, muistetaan myös suvun henget. Jos lapsella ei ole enoja tai tätejä, voi koko kylä pitää hänestä huolta, mutta hän voi jäädä ilman sukunsa lauluja.

Suvuista ja arvojärjestyksestä

Sukuja Kierikissä ovat pelin aikaan:

Rastas
Tilhi
Kurki
Harakka
Pääsky
Käki
Haukka

Suvut ovat saaneet nimensä ja tunnuksensa lintujen mukaan. Lintujen ajatellaan kuljettavan sukujen vainajahenkiä ja toimivan niiden viestinviejinä. Jokaisella suvulla katsotaan olevan oma erityinen luonteensa: Haukat lentävät korkealla ja ovat hyviä saalistajia; Kurjet laulavat kauniisti ja kulkevat kauas; Harakat ovat äänekkäitä ja kiiltävän perään; Pääskyt ovat pieniä ja eläväisiä paikkalintuja, kesän olentoja; Tilhet kulkevat suurissa parvissa ja välillä ovat hiukan pihlajanmarjoista päissään; Rastaat laulavat kauniisti ja muuttavat talveksi etelään sinne, mistä Rastaan suvun kantaäiti tuli tänne kauas pohjoiseen.

Varsinaista arvojärjestystä suvuilla ei ole, mutta toki on niin, että taito ja vauraus saattaa kasaantua, ja tämän vuoksi esimerkiksi Rastas-suku ja Tilhi-suku ovat tällä hetkellä erityisen suuressa arvossa, kun taas Haukat ovat parissakymmenessä vuodenkierrossa tipahtaneet hännille. Periaatteessa arvoasemalla ei ole muuten erityistä väliä kuin ihmisten omanarvontunto ja luontainen taipumus laittaa asioita paremmuusjärjestykseen. Niinpä sukujen arvojärjestys saattaa hyvinkin vaihtua riippuen siitä, kuinka taitavia tai käppeitä ihmiset kulloinkin ovat.

Päällikköä kylällä ei ole, eikä Rastas-suvun edustajalla ole automaattisesti sen enempää sananvaltaa yhtään mihinkään kuin Pääskyllä. Leikkimielistä kisailua perhekuntien välillä toki on, mutta vakavaksi se äityy harvoin, yleensä vain kahden henkilön välisten omien riitojen kohdalla. Yksilön oma osaaminen painaa eniten riippuen siitä, mistä kulloinkin puhutaan. Paras puuntyöstäjä on auktoriteetti rakentamiseen liittyvissä asioissa ja kukaan tuskin väittelee kiventyöstäjän kanssa kivien ominaisuuksista.

Vanhempien kunnioitus on myös Kierikissä tärkeää. Keskimäärin aina vanhemmalla henkilöllä on enemmän sananvaltaa kuin nuoremmalla. Poikkeuksia on, esim. nuorempi, jo aikuinen ja paljon kulkenut kauppias on kyllä arvovallassa korkeammalla kuin vanha kyläjuoppo. Arvostus näkyy lähinnä jokapäiväisessä olemisessa peruskohteliaisuutena. Keskimäärin “arvovaltakiistoja” harvoin tulee, koska yleensä yhteisistä asioista päätetään yhdessä. Sitä kuunnellaan, kuka osaa vakuuttavammin kantansa perustella – ei sitä, kenellä on enemmän meripihkaa.

Nimistä

Nimeäminen määrittää ihmistä. Nimet eivät kuitenkaan ole sukupuolen mukaan jaoteltuja.

Toisella kynnellä olevat lapset, puhumattomat ja liikkumattomat, ovat nimettömiä, koska he kuuluvat osittain vielä henkimaailman piiriin. Kun lapsi alkaa liikkua ja puhua, toisin sanottuna osoittaa olevansa elinkelpoinen, hänet otetaan osaksi yhteisöä. Lapset nimetään säätilojen mukaan. Lapsinimen ajatellaan kätkevän hänet pahalta. Säästä puhuessaan ihmiset puhuvatkin usein lapsista, jotta pahantahtoiset henget eivät arvaisi, mitä keskustelu oikeasti koskee.

Aikuisnimi heijastaa kantajansa luonnetta ja/tai asemaa yhteisössä ja jokainen valitsee sen itse. Oman nimen valitseminen on tärkeä vaihe nuoren ihmisen elämässä, ja osatessaan valita itselleen sopivan ja kuvaavan nimen, ihminen osoittaa myös aikuistuneensa. Mitä tahansa nimeä ei kuitenkaan voi valita, vaan muiden täytyy hyväksyä se: nuoren on osattava selittää tai kertoa kunnollinen tarina siitä, miksi hänen valitsemansa nimi on juuri hänelle sopiva. Kun sopiva nimi on löytynyt, lapsinimet hylätään, ja niiden käyttämistä pidetään loukkaavana.

Aikuisnimi pysyy samana loppuiän, ellei nimen kantajalle tapahdu jotakin, jonka takia hän kokee muuttuneensa niin paljon, että nimenkin tulee muuttua. Esimerkiksi onnettomuuteen joutuminen, henkien maailmaan tutustuminen tai vaikkapa pitkä matka voivat antaa aiheen muuttaa nimeä.

Sukupuolista

Sukupuolia on kolme: mies, nainen ja vahe. Vahe voi olla ruumiiltaan miespuolinen, naispuolinen tai joskus jopa jotain siltä väliltä. Sanana vahe viittaa sukupuolten välissä olemiseen, siihen että ihminen ei tunne olevansa sen enempää mies kuin nainenkaan. Useimmiten vaheen erottaa päällepäin: naisen ruumiin omaava vahe kävelee usein pitkin askelin ja istuu jalat harallaan, miehen ruumiin omaavalla vaheella puolestaan paita voi olla kaula-aukon kohdalta avonainen kuin naisella, vaikka rintoja ei olekaan.

Lapset eivät kuulu mihinkään sukupuoleen, vaan heidän sukupuolensa selviää heille ja muille aikaa myöten. Jotkut tietävät sukupuolensa hyvin nuorina, toiset saattavat huomata olevansa vaheja vasta vanhemmalla iällä, varsinkin jos he tuntevat vetoa henkitietoa kohtaan. Usein tietäjiksi päätyvät tuntevatkin olevansa enemmän vaheja kuin miehiä tai naisia, mutta eivät välttämättä, eikä kaikilla vaheilla ole erityistä kiinnostusta henkimaailmaan. Jos vahe on ruumiiltaan naispuolinen, hänellä voi olla lapsiakin.

Seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista

Seksuaalisuus on varsin vapaata ja katsotaan, että se tuottaa hyvää mieltä ja vahvistaa ihmissuhteita. Jotkut voivat haluta harrastaa seksiä vain yhden tietyn henkilön kanssa läpi elämänsä, toisilla taas on useita vakiintuneita kumppaneita. Jotkut taas eivät koskaan halua ketään. Vakiintuneissa suhteissakin elävät saattavat haluta välillä jonkun muun kuin kumppaninsa kainaloon yöksi, varsinkin jos kainalo on kylään saapuneen mielenkiintoisen vieraan. Tämä on yleisesti hyväksyttävää, vaikka voi toki aiheuttaa mustasukkaisuutta ja kateutta. Makuutaljansa voi jakaa niin miehen, naisen kuin vaheen kanssa, miten asianosaisia miellyttää. Myös ystävyyssuhteiden merkitys on tärkeä. Aina se ihminen, jonka kainalossa on mukavinta viettää yönsä ei ole se, jonka kanssa haluttaa harrastaa seksiä.

Liikkuvuudesta

Maailmalla on viisaus jaettavanaan. Ihmiset pitävät matkustelusta, ja kaikki, joilla siihen on mahdollisuus, tekevät niin: kaupankäynti, tarinoiden kertominen ja uusien taitojen opettelu ovat tärkeitä. Matkoilta tuodaan uusia taitoja, tavaroita ja tietoja takaisin kylään, ja toisinaan kumppaneitakin. Vain liikkumista estävät ruumiinvammat, vanhuus ja viimeisimmillään raskaana oleminen sitovat ihmisiä paikoilleen.

Matkoja on kolmenlaisia.

Ensinnäkin on lähialueiden matkoja, jotka voivat viedä joitakin päiviä tai viikkoja, ja joihin lapsetkin osallistuvat tutustuakseen tuttuihin naapurikyliin ja ympäristöön. Iijokivarressa on lähellä olevia kyliä, mutta myös Kemijokivarressa ja Siikajokivarressa asuu sukulaisia. Kolmannella kynnellä olevat lapset ja nuoret kulkevat naapurikylissä kesäisin tutustumassa maailmaan oman kylänsä ulkopuolella. Osa aikuisista lähtee heidän mukaansa huolehtimaan ja opastamaan. Tällaisella matkalla on suurin osa kylän lapsista pelin aikana, samoin kuin jotkut heidän enonsa ja muutamat äidit sekä tädit.

Toisekseen on pitempiä kauppamatkoja, kuten matkat itään, Oulujärven suuntaan asbestia ja parempaa kvartsia hakemaan tai etelään Suomenlahdelle meripihkakaupoille, tai Ääniselle tai Tanskan alueelle piikaupoille. Näitä tuotteita myyviä kauppiaita tulee silloin tällöin myös kylään, ja niitä myös vaihdetaan kauppiaalta toiselle. Kaupankäynnin keino on vaihdanta, mutta myös lahjoja on hyvä antaa suhteiden luomiseksi. Kauppamatkoja tekevät varsin harvat, sillä kauppasuhteiden luominen ja ylläpitäminen ei sovi kaikille. Kauppasuhteet, kuten taiatkin, periytyvät erityisesti enoilta lapsille.

Kolmannekseen on todella pitkiä matkoja. Aina on niitä, jotka lähtevät pitkälle matkalle, ja jotka eivät aio tulla kovin pian takaisin ja niitä, jotka muuttavat kokonaan pois kylän ja suvun henkien mailta. Erityistaitojen hankkiminen on hyvä syy vaihtaa asuinpaikkaa joko väliaikaisesti tai pysyvästi, mutta silloin täytyy muistaa huomioida myös tuonpuoleinen. Suvun henkiä ei voi noin vain hylätä. Pidemmälle lähdettäessä järjestetään kotikylän hengille lähtöriitit erityisesti siltä varalta, että kotikylään ei pääsekään enää palaamaan ennen kuin kuoleman jälkeen henkimaailman kautta.

Kuolemasta ja hengistä

Kuollessaan ihminen siirtyy takaisin sinne, mistä hän on tullutkin eli henkien joukkoon. Vanha tai kuoleva voi viedä hengille viestiä kuollessaan elävien yhteisöltä, ja suvun henget puolestaan tulevat takaisin lapsina. Se, että lapsissa on usein suvun näköä ja luonnetta, kertoo suvun henkien vaikutuksesta.

Vainajat poltetaan ja tuhkat levitetään metsään, mutta moni vanha voi lähteä joelle tai metsään, ja palata sitä kautta luonnon kiertokulkuun ilman polttohautausta. Manan maille menneitä ei kunnioiteta hautojen ääressä, vaan heitä esittävien puisten patsashahmojen ja savisten idolien avulla. Erityisen kunnioitetut vainajat haudataan maan poveen punamultaan peitettyinä lähelle rakennuksia. Suvun henkiä muistellaan henkilöinä ja heiltä kysytään neuvoa, koska he tuntevat elävät.

Punamulta on pyhä aine, jota käytetään rituaaleissa. Sillä voi suojata asioita pahoilta voimilta, mutta toisaalta myös kutsua hyviä henkiä.

Henkiä on suvun henkien lisäksi myös kahta muuta tyyppiä.

Ensinnäkin ovat ovat eläinten henget, joita kunnioitetaan, joille uhrataan ja joita pyydetään ajamaan riista ja kalat ansoihin ja verkkoihin. Näistä  kunnioitetuin on karhu, joka on kaikista eläimistä eniten ihmisen kaltainen, ja joka on ihmisten kantaemo ja kantaeno. Karhua puhutellaan kiertoilmauksin, mutta myös sukulaisuuteen viittaavin ilmauksin, kuten enoseni, tätini poika, veliseni veitoseni. Hyökkäävään karhuun voi vedota muistuttamalla sukulaisuudesta. Karhua metsästetään hyvin harvoin, ja silloin sillä on uskonnollinen merkitys. Karhun ruumiinosat, mutta myös karhun ruumiinosia muistuttavat esineet, kuten liuskekivestä tehdyt karhunkynnet, ovat voimakkaita taikaesineitä. Myös linnut ovat lähellä henkimaailmaa, sillä kuten ne lentävät ilmassa, ne voivat lentää myös tuonpuoleiseen.

Toisekseen ovat satunnaiset paikkojen, asioiden ja esineiden henget, joihin suhtaudutaan eri tavoin riippuen siitä, mistä paikasta, esineestä tai asiasta on kyse. Usein tarvitaan tietäjän apua selvittämään, onko vaikkapa jossakin suuressa kivessä henkiä, tai onko esineen tekijä onnistunut kutsumaan hengen sitä suojaamaan.

Kaikilla ihmisillä on jokin asian tai eläimen henki, joka on erityisen läheinen – ja voipa niitä olla useampiakin. Niiltä kysytään neuvoa ja niille uhrataan sellaisessa paikassa, joka tuntuu sopivalta.

Kuten ihmisillä on erikoistaitoja aineellisessa maailmassa, jokaisella on niitä myös henkien maailmassa. Vaikka tietäjät ovatkin erikoistuneet henkien maailmaan, niin kaikilla ihmisillä on oma erityinen yhteytensä sinne. Jotkut ovat hyviä ennustamaan säätä, toisten kosketus onkeen antaa kalaonnea, kolmansien unet kertovat tulevaisuudesta, neljännet tuntevat parannuslaulut.

Rituaalit ovat erityisen tärkeitä rajoja ylittäessä, kuten kynneltä kynnelle siirtyessä, matkalle lähtiessä, vuoden kierron eri vaiheissa. Henkien kanssa kanssakäyminen on kuitenkin arkista ja jokapäiväistä. Milloin tahansa on hyvä aika käydä vähän juttelemassa suvun henkien kanssa, ei vain tärkeissä rituaaleissa, ja eläinten hengille on viisasta uhrata, vaikka ei juuri sinä päivänä olisikaan lähdössä metsästämään.

Rikkomuksista ja sovituksesta

Rikkomusten kohdalla rangaistuksia jaetaan myös pääosin yhdessä. Mikäli rikkomuksen on tehnyt nuori henkilö, hänet keskimäärin luovutetaan tätiensä ja enojensa läksytettäväksi. Se, ketä vastaan on rikottu, saa yleensä määritellä sopivan “hinnan”, jolla asia sovitellaan. Jos esimerkiksi toisen astia on tahallaan rikottu, se korvataan uudella. Jos toisen turkis on tahallaan pilattu, se korvataan uudella, jne. Rikkomuksen voi korvata myös työllä. Jos yhteisymmärrykseen ei meinata päästä, neuvoa voi kysyä kylänvanhimmilta ja tietäjiltä. Mikäli korvaukseksi vaaditaan jotakin käsittämättömän suurta rikkeeseen nähden (kupariveitsi rikkoutuneesta kulhosta), voi asian myös viedä koko yhteisön, tai tietäjien käsiteltäväksi, jolloin yleensä yhteisö voi tuomita, onko korvaus liian kova vai sopiva.

Väkivalta on kylässä harvinaisempaa, mutta tokihan sitäkin tapahtuu. Mikäli painimiseen ruvetaan yhteistuumin, se katsotaan reiluksi, ja se sallitaan, kunhan aseita tai ylilyöntejä ei tule. Nuijatappelut tai jopa murhat ovat äärimmäisen harvinaisia, ja niiden sovittelu onkin sitten hankalampaa, ja tähän tarvitaan aina koko yhteisö kuulemaan sekä syyllistä, että uhria tai tämän läheisiä, mikäli uhri ei kykene puhumaan. Tämän jälkeen voidaan määritellä sopiva rangaistus. Pahin rangaistus on yhteisöstä häätäminen, mutta sitä tarvitaan onneksi äärimmäisen harvoin. Usein tällaisessa tapauksessa sovittelu ihmisten kesken ei riitä, vaan tarvitaan myös henkien lepyttelyä. Murhan uhrin kostonhimoinen henki voi aiheuttaa paljon pahaa.

Lukutaioista

Ihmisen luku on viisi, sillä kuten ihmisellä on viisi sormea kädessä ja viisi varvasta jalassa, ja karhulla viisi kynttä kaikissa tassuissaan, on ihmisen elämässä viisi kynnen paikkaa.

Seitsemän on onnekas henkien luku ja esimerkiksi seitsenhaaraiset puut ja muut seitsenlukuiset asiat, kuten Otava, ovat pyhiä. Esineitä voi siunata onnekkaammaksi koristamalla ne seitsenjakoisilla kuvioilla, kuten seitsemällä viivalla merkityssä, Kierikistä löytyneessä meripihkariipuksessa, tai kulhoon voi painaa seitsemän kuopan ryhmiä, jotta se pysyisi poltettaessa ehjänä, eikä siinä säilytettävä ruoka pilaantuisi.